Navigaattori – vain ysiysi!

Luulisi, että kaksi GPS-laitetta riittää yhdelle kaverille. Mutta kun tuttu kodinkoneliike tarjoaa autonavigaattoria maagisella 99 euron hinnalla, keksin helposti syitä, miksi kahden laitteen lisäksi tarvitsen vielä autoon asennettavan automaattisen kartturin.

En taatusti ole ainoa, joka pyörii kulutuselektroniikan supermarketeissa tökkimässä GPS-laitteiden ruutuja syyshyhmän kohmettamilla sormillaan. Autonavigaattorin perustehtävä on piirtää isolle värinäytölle selkeä kartta, josta näkee täsmälleen, missä ollaan. Kun halutaan mennä jonnekin, laitteelle kerrotaan määränpää koskettamalla näytölle ilmestyviä valikoita. Liikenteessä laite puolestaan ohjaa kuljettajaa puhumalla selvää, tai ainakin ymmärrettävää, suomea. Esimerkiksi, ”100 metriä, käänny vasemmalle, Kauppatie”.

Tavallisen GPS-laitteen käyttö ei ole sen kummempaa kuin kännykällä soittaminen. Koska navigaattori on kuitenkin varsin näyttävä elektroninen laite, sen voi hankkia sellainenkin erikoislaatuinen ihminen, jonka ei ikinä ole tarvinnut kysyä tietä. Tällä hetkellä kaupoissa suosittuja autonavigaattoreita näyttäisivät olevan esimerkiksi Garminin Nüvi-mallisto, TomTomin Go-tuotteet ja Mio C-sarjan laitteet.

Alan jo itsekin uskoa, että voin investoida uuteen laitteeseen, mutta yksi asia vielä epäilyttää. Kun jalkaudun kadulle tai ladulle, autonavigaattorin virtajohto ei kauas ylety. Vaihtoehtoja toki on, mutta kun veneilyyn tarkoitettu GPS on kuivalla maalla hyödytön, maastokäyttöön suunniteltu laite ei välttämättä osaa näyttää karttoja ollenkaan ja urheilurannekellossa toimivasta GPS-ominaisuudesta on (sykemittariin liitettynä) lähinnä hyötyä oman kunnon ja terveyden analysoinnissa.

Nykyajan yleistyökalun, matkapuhelimen, valmistajat ovat onneksi jo pitkällä GPS-vastaanottimien ja karttojen kehityksessä. Puhelimeen sisäänrakennetun tai siihen erikseen liitettävän GPS-moduulin avulla löytää perille ihan siinä missä autonavigaattorillakin.

Markkinatutkimusyhtiöt In-Stat ja iSuppli ennustavat, että lähivuosina jopa kolmannes uusista puhelimista sisältää GPS-teknologiaa. Kehitystä edistää paitsi valmistajien välinen kilpailu uusista ominaisuuksista, joka laskee GPS-piirien hintoja, myös Yhdysvaltain lainsäädäntö. Sen vaatimuksesta matkapuhelin on pystyttävä paikantamaan tarkasti. Hätätilanteissa siis tarpeellinen apuväline, mutta yksityisyyden suojasta piittaamaton voi keksiä automaattiselle jäljitysteknologialle muutakin käyttöä.

Sinänsä hyödyllisen navigointitoiminnon lisäksi puhelimessa toimiva GPS voi auttaa säilyttämään arvokkaita muistoja ja muutenkin piristää elämää. Kamerapuhelimella otetut kuvat on nimittäin mahdollista leimata pituus- ja leveyskoordinaateilla ja ladata Flickr-kuvapalveluun tai Google Earth -kartalle. Kuvia voi sitten katsella tietokoneen ruudulta siten että ne ovat sijoitettuna kartalle muutaman metrin tarkkuudella niille paikoille, missä kukin kuva on otettu. Puhelimeen täytyy ainoastaan asentaa lisäohjelma, esimerkiksi Locr tai Shozu, joka hoitaa homman.

Puhelin on kuitenkin monitoimilaite. Kuljettajan on helpompi käyttää autonavigaattoria reititykseen, koska laite on suunniteltu vain sitä varten.

Itse asiassa on aika turhaa laskea omistamieni GPS-laitteiden lukumäärää. GPS-piirit eivät enää monta juania tai rupiaa tuotteessa maksa. Todelliset kustannukset, ja etenkin innovaatiot, ovat kartta- ja navigointiohjelmistoissa ja niihin liittyvissä palveluissa. Uudet palvelut, kuten valokuvien kiinnittäminen kartalle, saavat GPS-laitteista enemmän irti kuin niitä hankkiessani osasin edes odottaa.

Vielä kun löytäisin palvelun, joka laskisi, kuinka paljon autonavigaattori säästää työtunteja ja polttoainetta viemällä minut määränpäähän omilla oikoreiteilläni harhailun sijaan.