Ari Hakkarainen

Navigaattori – vain ysiysi!

Luulisi, että kaksi GPS-laitetta riittää yhdelle kaverille. Mutta kun tuttu kodinkoneliike tarjoaa autonavigaattoria maagisella 99 euron hinnalla, keksin helposti syitä, miksi kahden laitteen lisäksi tarvitsen vielä autoon asennettavan automaattisen kartturin.

En taatusti ole ainoa, joka pyörii kulutuselektroniikan supermarketeissa tökkimässä GPS-laitteiden ruutuja syyshyhmän kohmettamilla sormillaan. Autonavigaattorin perustehtävä on piirtää isolle värinäytölle selkeä kartta, josta näkee täsmälleen, missä ollaan. Kun halutaan mennä jonnekin, laitteelle kerrotaan määränpää koskettamalla näytölle ilmestyviä valikoita. Liikenteessä laite puolestaan ohjaa kuljettajaa puhumalla selvää, tai ainakin ymmärrettävää, suomea. Esimerkiksi, ”100 metriä, käänny vasemmalle, Kauppatie”.

Tavallisen GPS-laitteen käyttö ei ole sen kummempaa kuin kännykällä soittaminen. Koska navigaattori on kuitenkin varsin näyttävä elektroninen laite, sen voi hankkia sellainenkin erikoislaatuinen ihminen, jonka ei ikinä ole tarvinnut kysyä tietä. Tällä hetkellä kaupoissa suosittuja autonavigaattoreita näyttäisivät olevan esimerkiksi Garminin Nüvi-mallisto, TomTomin Go-tuotteet ja Mio C-sarjan laitteet.

Alan jo itsekin uskoa, että voin investoida uuteen laitteeseen, mutta yksi asia vielä epäilyttää. Kun jalkaudun kadulle tai ladulle, autonavigaattorin virtajohto ei kauas ylety. Vaihtoehtoja toki on, mutta kun veneilyyn tarkoitettu GPS on kuivalla maalla hyödytön, maastokäyttöön suunniteltu laite ei välttämättä osaa näyttää karttoja ollenkaan ja urheilurannekellossa toimivasta GPS-ominaisuudesta on (sykemittariin liitettynä) lähinnä hyötyä oman kunnon ja terveyden analysoinnissa.

Nykyajan yleistyökalun, matkapuhelimen, valmistajat ovat onneksi jo pitkällä GPS-vastaanottimien ja karttojen kehityksessä. Puhelimeen sisäänrakennetun tai siihen erikseen liitettävän GPS-moduulin avulla löytää perille ihan siinä missä autonavigaattorillakin.

Markkinatutkimusyhtiöt In-Stat ja iSuppli ennustavat, että lähivuosina jopa kolmannes uusista puhelimista sisältää GPS-teknologiaa. Kehitystä edistää paitsi valmistajien välinen kilpailu uusista ominaisuuksista, joka laskee GPS-piirien hintoja, myös Yhdysvaltain lainsäädäntö. Sen vaatimuksesta matkapuhelin on pystyttävä paikantamaan tarkasti. Hätätilanteissa siis tarpeellinen apuväline, mutta yksityisyyden suojasta piittaamaton voi keksiä automaattiselle jäljitysteknologialle muutakin käyttöä.

Sinänsä hyödyllisen navigointitoiminnon lisäksi puhelimessa toimiva GPS voi auttaa säilyttämään arvokkaita muistoja ja muutenkin piristää elämää. Kamerapuhelimella otetut kuvat on nimittäin mahdollista leimata pituus- ja leveyskoordinaateilla ja ladata Flickr-kuvapalveluun tai Google Earth -kartalle. Kuvia voi sitten katsella tietokoneen ruudulta siten että ne ovat sijoitettuna kartalle muutaman metrin tarkkuudella niille paikoille, missä kukin kuva on otettu. Puhelimeen täytyy ainoastaan asentaa lisäohjelma, esimerkiksi Locr tai Shozu, joka hoitaa homman.

Puhelin on kuitenkin monitoimilaite. Kuljettajan on helpompi käyttää autonavigaattoria reititykseen, koska laite on suunniteltu vain sitä varten.

Itse asiassa on aika turhaa laskea omistamieni GPS-laitteiden lukumäärää. GPS-piirit eivät enää monta juania tai rupiaa tuotteessa maksa. Todelliset kustannukset, ja etenkin innovaatiot, ovat kartta- ja navigointiohjelmistoissa ja niihin liittyvissä palveluissa. Uudet palvelut, kuten valokuvien kiinnittäminen kartalle, saavat GPS-laitteista enemmän irti kuin niitä hankkiessani osasin edes odottaa.

Vielä kun löytäisin palvelun, joka laskisi, kuinka paljon autonavigaattori säästää työtunteja ja polttoainetta viemällä minut määränpäähän omilla oikoreiteilläni harhailun sijaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Alkaa olla autossa tiivistä tunnelmaa, kun kolme GPS-laitetta höpöttävät omiaan, kuulokkeisiin puhutaan kännykkäpuhelua (kännykästä onneksi löytyy myös GPS), radio/cd-soitin soittaa lempibiisejä, kannettava dvd-soitin lienee ääntelemässä kuitenkin takapenkin puolella ja peruutustutka sinnittelee ylimpänä minkä turvavöiden hälytysääniltä pystyy. Joku nykymenoon sopeutumaton saattaa kaivata sitä teknisesti muuttumatonta ihmisääntä (vanhasta muistista).
Viela kun loytaisi tien tyton sydameen, niin a vot!
Ammatikseen lapin kairoissa kulkevat ovat suomentaneet tuon "gps- navigaattori" nimen osuvampaan muotoon: EKSYMÄLAITE
GPS navigaattori, apuväline tarvitsijoille vai jokapojan leikkikalu. Itsekin tuli tällainen sitten hankittua muutama kuukausi sitten. Ihan muilla ostoksilla ollessani kiersin myymälässä esitteillä ollutta laitetta kuin kissa kuumaa puuroa. Lyhyen itseni kanssa neuvottelun jälkeen tulin tulokseen, että ehdottomasti ehkä tarvitsen tämän tekniikan ihmeen. Näin Garmin Nüvi sai uuden omistajan. Ja eikun opettelemaan. Kaupunkiajossa apu tuli heti ensimmäisenä päivänä.. Katuosoitteen perusteella gps:n ohjailu sujui hyvin. Tosin tutussa kaupungissa oma tuntemus tukee höpöttävää (äänen saa toki poiskin) robottia oleellisesti. Karttahaku netistä ja ajoreitin ulkoa opetteluvaihe jäi pois laakista. Käyttöfilosofia alkoi kehittyä. Laitehan on vain renki, ei isäntä. Siihen on pakko uskoa vain silloin, jos aluetta tai kaupunkia ei tunne ollenkaan. Silloinkin pitää käyttää omaa järkeä, ettei löydä itseään hukasta. Joka kaupungissa katu- ja liikennejärjestelyt ovat aina edellä navigaattoreiden karttapäivityksiä, vaikka ne vuosittain uusitaankin. Laitteelle pitää todella olla oikeaa käyttöä, muutoin laite lentää hyllylle aika pian, kuten joiltakin pettyneeltä kuulin. Ja sehän ei ole laitteen vika. Hämäräkytkin himmentää taustavalon ystävällisesti auringon laskun jälkeen. Satelliittien haku laitteen käynnistyessä kestää muutaman minuutin. Myös laitteen kaikki asetukset ja mahdollisuudet ja mahdottomuudet kannattaa (pitää) käydä rauhassa läpi jos aikoo hyötyä siitä. Samoin kartta- yms nopeudenvalvonta-tolppa päivitykset netissä hoituvat selkeästi. Pitkällä matkalla loskakelissä voi nopeusrajoitus merkki jäädä huomioimatta, silloin tuntuu mukavalta kun GPS hälyttää nopeustolpan ansiosta saapuvasi esim 60km/h rajoitusalueelle. Myös sen opin hyvin pian, että karttanäyttöä ei tarvitse kovinkaan paljon. Toinen, painalluksen takana oleva trippi-näyttö (ajotietokone) on minulla nykyisin päällä valtaosin. Varsinkin työmatka-ajossa GPS näyttää kyntensä. Iso digitaalinen nopeusnäyttö näyttää oikean nopeuden ja kertoo auton oman nopeusmittarivirheen välittömästi. Kun lähden matkaan, nollaan välimatkat (tripin) ja max. nopeuden. Satelliittien päästyä mukaan, näytössä alkaa päivittyä kuljettu matka, jäljellä oleva matka, suurin käytetty nopeus, matkan kokonaisaika, pysähdysajat, liikkeellä olo-ajat, ja keskinopeudet. Hyvin tärkeä ja hyödyllinen asia minulle on myös ennuste perillesaapumis-kellon ajasta. Kirjanpitäjäni ystävällinen hymy oikein ja ajallaan olevasta matkapäiväkirjastakin palkitsee. Joidenkin muutaman sadan kilometrin työmatkoilla ennuste on pitänyt minuutin tarkkuudella. Ennuste muuttuu matkalla joka hetki, jos esim. joudut pysähtymään, korjaa GPS aikaa täsmällisesti. Ennusteen tarkkuus yllätti. Parin kaupungin läpi-ajon ylikin ennuste oli heti matkan alusta lähtien oikea. On rauhoittavaa kertoa asiakkaalle tarkka saapumisaika, jos siitä matkalla puhetta hänen kanssaan tulee. Pitkällä matkalla karttanäyttö on miltei tarpeeton, hiljennetty tausta ääniohjaus riittää mainiosti ja trippinäytössä näkyvä on kaikki asiaa ja tarpeellista. Olen ihan tyytyväinen hankintaani varsinkin kun laitteelle löysin lopullisen paikan kojelaudasta, täysin piilossa ja pois tuulilasin näkökentästä. Niin ja laitteenhan saa naks vaan taskuun. Akku riittää muutaman (4-6) tunnin ja käyttö vaihtoehtoja on mm. jalankulku. Kätevää turistimatkan kaupunkikierroksilla.
Yksi GPS-laitteiden ongelma on päivittämättömät kartat. Leveällä matkailuautolla voi päätyä millaiselle kinttupolulle tahansa ja toisaalta mikään kaupunkikartta ei takaa ajettavuutta, sitä että saisi ajaa väärään suuntaan yksisuuntaista katua tai kääntyä siinä, missä saisi. Ennen ihmiset osasivat suunnistaa. Viimeistään peruskoulun yhdeksännellä luokalla käteen pantiin Suunnon alumiininen marssikompassi, jotta tuleva jääkäri osaisi kolmenkin vuoden päästä suunnistaa niin, ettei vääpeli ja alikersantti joutuisi selittämään kaikkea alusta. Myös suunnistuskarttojen korkeusviivat selitettiin. Avainsanana oli kehittää kartanlukutaito sellaiseksi, että korkeussuhteita kyettiin hahmottamaan. Suunnistamisen avain on hahmottaminen. Moskovassa jalankulkijat hahmottavat metroasemien perusteella, kun taas autoilijat korkeiden rakennusten ja risteysten perusteella. Autoilijaa yhdestä väärästä kääntymisestä palkitaan noin 2-5 kilometrin ylimääräisellä kierroksella, joten hahmottamiseen perustuva aluesuunnistus on arvossaan. Kartta on sama ja maasto on sama, mutta navigointijärjestelmä on erilainen. Halvinta suunnistamista on ensin selvittää, mihin on menossa ja panna muutama tärkeä GPS-kääntöpiste jo etukäteen muistiin. Se onnistuu maksutta verovaroin Hätäkeskuslaitoksen Maanmittauslautokselta tilaamista kartoista: http://maps.navici.com/112/?lang=fi Joissain matkapuhelinten GPS-palveluissa lukee jo selvästi, ettei niitä kannata käyttää (ainoana) suunnitusvälineenä (niiden epävarmuuden vuoksi. Usein vanha Magellan on luotettavampi kuin moni pienempi ja taskuun sopivampi uusi laite. Suunnistus- ja kartanlukutaitoa ei voi aliarvioida...

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja