Parempi digi-tv ilman tv:tä

Digi-tv-aikaan siirtyminen kävi taloudessamme mukavasti, sillä pääsimme eroon tilaa vievästä kuvaputki-tv:stä eikä korvaavaa aparaattia tarvinnut hankkia lainkaan. Silti katsomme digi-tv:tä olohuoneessa ja nauhoitamme leffoja, joita voi katsella muissakin huoneissa.

Kun vanhalla VHS-videonauhurilla ei nykyään voi muuta tehdä kun katsoa unhoon jääneitä kotivideoita, herää kysymys, minne tallettaa parhaat palat jääkiekon MM-kisoista, tulevista olympialaisista tai nauhoittaa hyvät leffat ja tv-sarjat. Tallentava digiboksi on tarjolla juuri tähän tuskaan.

Kahdella virittimellä varustetut digiboksit pystyvät nauhoittamaan yhtä kanavaa samalla kun itse katsoo toista. Näissä laitteissa on samanlainen kiintolevy kuin tietokoneissa ja ohjelmisto joka ohjaa toimintaa. Tallentavat digiboksit itse asiassa ovatkin yhteen tarkoitukseen tehtyjä tietokoneita, ja siksipä niiden hinnat lähentelevät halvimpien pc-laitteiden hintoja.

Toinen tapa katsella ja nauhoittaa digi-tv-ohjelmia on hankkia pieni 40–100 euron viritinmokkula, joka liitetään kotimikron USB-porttiin. Kun tietokoneelle vielä asentaa mokkulan mukana tulevan katseluohjelman, digi-tv näkyy kuvaruudulla ja haluamansa ohjelmat voi tallentaa kiintolevylle.

Jos rakentaa digi-tv:n vanhasta pöytäkoneesta, näytön koon ja nauhoituksen tallennuskapasiteetin voi virittää omien mieltymysten mukaan. Mikäli kotona on useampi tietokone samassa verkossa, niillä kaikilla voi katsoa nauhoitettuja ohjelmia, kunhan jakaa kansion, jonne ohjelmat tallentuvat.

Tv:n rakentaminen tietokoneesta saattaa äkkiseltään kuulostaa nörttien hurjastelulta, mutta sitä se ei ole. Jos osaa purkaa digikameran muistikortilta kuvat talteen kotimikrolle, pitäisi myös digi-tv:n asennus tietokoneelle sujua. Taloutemme muut tv:n katsojat pitävät varsinaista käyttöä vähintään yhtä helppona kuin yleisempää tv-digiboksi-yhdistelmää.

Pari käytännön asiaa tietokone-tv:n kanssa puuhastelu on opettanut. Kannattaa hankkia sellainen digi-tv-mokkula, jossa on antenniliitäntä, että saa kunnon signaalin. Tarpeen on myös hyvä kaukosäädin, jolla kanavan vaihto onnistuu sohvankin pohjalta. Mikäli ongelmia on, ne usein johtuvat digi-tv-sovittimen mukana tulleen katseluohjelman virheistä. Ainoastaan valmistaja, joka huolehtii ohjelmistonsa korjauksista, on rahojen arvoinen.

Hiukan nörttimäisempää puuhaa on virittää digi-tv-järjestelmä jolla voi katsella kotona näkyviä kanavia hotellihuoneessa Bangkokissa. Kun tavalliseen digiboksiin kytkee Slingbox-nimisen laitteen tai tietokone-tv:lle asentaa Orb-ohjelmiston, reissussakin voi katsoa tuttuja ohjelmia suorana tai nauhoitettuina. Kumpikin ratkaisu vaatii kotiin laajakaistaliittymän, sillä tuotteet pakkaavat vastaanottamansa tv-kuvan ja lähettävät sen nettiin. Netistä kuvaa pääsee katsomaan pc:llä tai älypuhelimella, kunhan tietää oikean osoitteen ja salasanan. Ohjelmien oikeuksien haltijoilla on tällaiseen puuhasteluun varmasti omat mielipiteensä, mutta toimivia ratkaisuja on siis olemassa.

Tv ei tee poikkeusta meneillään olevassa median digitalisoinnissa. Katsojia kiinnostavaa materiaalia ei pitele mikään digiboksin sisällä tai maan rajojen sisäpuolella. Mahdollisimman laajaa katselua varten kai tv-ohjelmiakin tuotetaan – menneiden aikojen tarpeisiin tehdyistä rajoituksista huolimatta.