Jobsia fanitetaan
En tiedä ketään toista yritysjohtajaa, jolla olisi yhtä kiihkeitä faneja. Kun hän esiintyy, pienimmätkin eleet ja iskulauseet saavat fanit – etenkin Yhdysvalloissa – hurmokseen, jota ilmaistaan muutaman minuutin välein suosionosoituksilla ja huudoilla. Fanien palvonnan kohde on elektroniikkayhtiö Applen toinen perustaja ja nykyinen pääjohtaja Steve Jobs.
Fanit saattavat ihailla Steve Jobsia, koska uskovat miehen jatkuvasti keksivän upeita tuotteita, kuten MacIntosh-tietokoneita, iPod-soittimia tai iPhone-puhelimia. Vaikka Applen tuotteita ei käyttäisikään, useimmat ainakin myöntävät niiden designin olevan johdonmukaisen tyylikästä.
Steve Jobs ei tiettävästi ole keksinyt tai suunnitellut näitä tuotteita. Sen sijaan hän on iCon Steve Jobs -kirjan mukaan loistava tunnistamaan jo kehitteillä olevan tuotteen mahdollisuudet, omimaan idean ja löytämään sille menestyvän kaupallisen konseptin.
Esimerkiksi pieniä digitaalisia musiikkisoittimia oli kaupoissa muilta valmistajilta jo ennen iPodia, mutta myynti oli pientä. Jobs näki työntekijöidensä kuuntelevan musiikkia tietokoneillaan ja oivalsi, että musiikkilaitteen ja tietokoneen saumaton yhdistelmä voisi tehdä tuotteen sopivaksi laajemmalle asiakaskunnalle. iTunes-ohjelmisto syntyi, eikä muille valmistajille jäänyt markkinoista kuin rippeitä.
Kun Nokia 1990-luvun lopulla Jorma Ollilan johtamana nousi suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi, yhtiön designista ja tuotteista vallitsi taianomaisen positiivinen mielikuva. Pelkkä uuden tuotteen julkistus saattoi nostaa osakkeen kurssia. Etenkin Suomeen syntyi luja Nokia-usko.
Silloin kyse todellakin oli vain tuotteista, sillä Ollilan aikaan Nokian toimintatapaan ei kuulunut muiden kuin pakollisten henkilöiden tuominen julkisuuteen. Brändin ja tuotteiden tuli loistaa ilman niitä ihmisiä, jotka ne olivat luoneet.
Steve Jobsin ja Jorma Ollilan luomat yrityskulttuurit ovat kuitenkin erilaisia. Yhteistä niille on tarkasti luotu kuva siitä, minkälainen mielikuva yrityksen ainoasta näkyvästä keulakuvasta annetaan. Olli-Pekka Kallasvuo näyttäisi myöntävän alaisilleen enemmän vapausasteita kertoa yrityksestä ja itsestään julkisuudessa.
Steve Jobsin julkisuuskuva lienee syntynyt tarpeesta muistaa ailahtelevan miehen hyvät hetket ja suodattaa huonot hetket fanien kuulumattomiin. Onnistuneesta julkisuuskuvasta huolimatta Apple-faneja ei vielä ole mahdottoman paljoa, sillä yritys on pysynyt pienenä tekijänä pc-markkinoilla. Tosin silmämääräisesti arvioituna kannettavat MacBookit ovat viimeisen vuoden aikana lisääntyneet Suomessakin nopeasti harmaiden Windows-läppärien kustannuksella. Vasta iPod-musiikkisoitin ja iTunes-ohjelmisto toi Applelle markkinajohtajan aseman edes yhdessä tuotekategoriassa.
Tänä vuonna suomalaisetkin pääsevät valitsemaan Applen ja Nokian väliltä. Moni haluaa kokeilla jotain uutta ja ostaa seuraavan puhelimensa ailahtelevan neron maineessa olevalta Steve Jobsilta. Uusia Apple-fanejakin voi syntyä – Suomessahan se tarkoittaa kääntymistä pois Nokia-uskosta. Maailman markkinoita se ei vielä muuta, koska mammuttimaissa Kiinassa ja Intiassa Nokian kustannustehokas koneisto kuitenkin jyrää niin Applet kuin muutkin valmistajat.

Kommentoi 15 kommenttia