Mielipahaa vai megapikseleitä
Tuli äskettäin katseltua vuosi sitten upeissa vuoristomaisemissa otettuja lomakuvia, kunnes niiden suttuisuus alkoi niin sanotusti kyrsiä. Olin teknologiainnossani ottanut lähes kaikki kuvat uudella multimegapikseli-kamerakännykälläni. Se oli anteeksiantamattoman alkeellinen virhe.
Siis kyllähän minä tiesin, että kännykän kuvat eivät vedä vertoja oikean digikameran kuville. Jo silloin, kun ensimmäiset kahden megapikselin kamerakännykät tulivat markkinoille, tein pikaisen testin vertaamalla kamerapuhelimen ja kahden megapikselin kuvakokoon asetetun ihan tavallisen taskukokoisen digikameran kuvia. Kaikki digikameran kuvat – ilman salamaa sisällä napattu, kameran omaa salamaa käyttämällä otettu ja auringon valossa ulkona otettu – olivat kirkkaasti parempia kuin puhelimella otetut. Kuvien värit, luonnollisuus ja tarkkuus olivat digikameran kuvissa kohdallaan, kun taas puhelimella otetuissa kuvissa ne olivat suunnilleen sinne päin.
Nyt monella on jo kolmen tai viidenkin megapikselin kuvakokoon yltäviä kamerapuhelimia, kuten LG KU990 Viewty, Nokia N95, Samsung SGH-G800 tai Sony Ericsson K850i. Tekniikan kannalta perusasetelma on kuitenkin täsmälleen sama kuin ennenkin. Kuvan laatu, kirkkaus ja värit määräytyvät kameraoptiikan tarkkuuden, kuvakennon herkkyyden ja kuvan muodostavan ohjelmistoalgoritmin perusteella. Kuvakennon tallentamien valopisteiden, pikseleiden, määrä kertoo ainoastaan, montako pistettä vaaka- ja pystysuunnassa on rekisteröity.
Kamerapuhelimen suurin valtti onkin, että laite on käytännössä aina mukana satunnaisia kuvia varten. Toinen, nopeasti yleistyvä ja todella hyödyllinen ominaisuus on GPS-paikannustiedon liittäminen kuviin. Puhelimeen sisäänrakennettu tai siihen liitetty ulkoinen GPS-mokkula kertoo kännykälle muutaman metrin tarkkuudella, missä ollaan. Kun kuva näpätään, siihen voidaan automaattisesti lisätä paikan maantieteelliset koordinaatit. Tällaisen kuvan voi lähettää esimerkiksi Flickr-, Locr- tai Picasa-albumiin, jotka osaavat sijoittaa kuvan oikealle kohdalle maailmankarttaa. Upea tapa näyttää lomareissun kuvia kavereille ja myös itse muistaa, missä ne kaikki patsaat oikein olivatkaan.
Video onkin sitten toinen juttu. Liikkuvan kuvan tallentaminen ei edellytä lähellekään niin suurta tarkkuutta kuin valokuva. Hyvällä kamerapuhelimalla saa nauhoitettua erinomaista videokuvaa, kunhan varmistaa, että se tallentuu vähintään 640x480 pikselin kokoisena. Muuten videon katsominen kyrsii pahasti vuoden päästä, jos se näkyy tietokoneen ruudulla vain peukalonpään kokoisena. Nettiin, kuten YouTubeen, ladatut videot näyttävät joka tapauksessa rakeisilta, koska videopalvelut tyypillisesti pienentävät kuvainformaation määrää.
Koska kevään valmistujaisjuhlat, sukutapaamiset ja kesälomareissut ovat jo muutaman viikon kuluttua, taon tämän opetuksen nyt kerta kaikkiaan kallooni. Megapikselit ilmoittavat vain kuvan koon. Kaksi megapikseliä vastaa paperilla hyvälaatuista kymppikuvaa. Pikseleiden määrällä ei ole yhtään mitään tekemistä kuvan laadun kanssa. Otan tärkeistä asioista kuvia vain oikealla digikameralla.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Muuten hyvä, mutta se kamerakännykän 640x480 resoluutio ei pärjää nykyajan HD-kotivideokameroille joita nykyään saa ostettua kohtuuhinnoin. Tekniikan kehittyessä myös (ainakin minun) standardit kehittyvät. Kuka enää haluaisi takaisin vhs-aikaan?
Valitettavasti Nokia on kohta maailman yleisin digikameroiden valmistaja. Huokaisin helpotuksesta viime vuosina kun ei enää digikameroiden kehittymisen myötä tarvinnut katsoa suttuisia alle kaiken amatööritason olevia kuvia, jotka oli otettu liian pienellä resoluutiolla. Sitten täytyy taas aloittaa kaikki alusta kun ihmiset esittelevät ylpeinä suhruisen säälittäviä kännykkä kuviaan. Kiitos Nokia!
On miehiä ja talousmiehiä, on nakkeja ja talousnakkeja, on kameroita ja kamerapuhelimia.
Matkapuhelimen kamera on tilapäistä näppäilyä varten yleensä aurinkoisella säällä silloin kun ei ole oikeaa kameraa mukana. Kuvaamisessa on paljon muutakin kuin filmi/kenno.
Itse en ole koskaan ajatellut matkapuhelinta kamerana. Siksi tyydyn suosista siihen 2 Mpix:iin, mikä tyrkytetään enkä ole koskaan maksanut 5 Mpix:stä erikseen, koska pidän digitaalikameraa vyöllä - sellaista halpaa 8 Mpix:n, jolla on sama pixeliluku kuin Canon 350D:llä.
Tässä mielessä namedropping Carl Zeissillä ja 5 Mpix:llä on turhaa: siitä ei kannata maksaa.
Jos joku haluaa siirrettävää kuvauskapasiteettia niin ostakoon Canon Powershot G9:n noin 450 eurolla: 12 Mpix jne. jne.
"...Kuvan laatu, kirkkaus ja värit määräytyvät kameraoptiikan tarkkuuden, kuvakennon herkkyyden ja kuvan muodostavan ohjelmistoalgoritmin perusteella..."
Laatuun vaikuttaa kaikkein eniten optiikka ja kennon koko. Kennot tulevat kaikki parilta valmistajalta, eikä niissä juuri ole eroja. Ainoastaan koko ratkaisee. Mitä isompi kenno, sitä enemmä valoa siihen mahtuu. Laatukameroiden kennot on samaa kokoluokkaa, kuin pienempien kännyköiden näytöt.
"...Hyvällä kamerapuhelimalla saa nauhoitettua erinomaista videokuvaa, kunhan varmistaa, että se tallentuu vähintään 640x480 pikselin kokoisena..."
Ei saa. Jälleen on vastassa optiikka, mikä on kännyköissä tasotonta. Se, että linssin reunassa lukee Carl Zeiss tai vastaavaa, ei vielä takaa mitään. Parhaimmatkaan kännykkäkamerat ei pärjää edes 90-luvun alun perus svhs-kameroille.
Minähän en virheitä tee ;), mutta pahin ja edelleen yleisin vika muiden ottamissa kuvissa on se, ettei kuvanottolaitetta ole viitsitty opetella käyttämään. Olkoon se laite kamera tai puhelin.
Olen harrastanut jonkin verran erilaisten tavaroiden keräilyä. Kun esimerkiksi kolikoita tai muita vastaavia pieniä esineitä kaupataan tai vaihdetaan netin kautta, niistä pitäisi luonnollisesti esittää tarkka valokuva.
Siitä lähtien kun digikamerat yleistyivät, on saanut kerta toisensa jälkeen katsoa laiskojen ihmisten ottamia kuvia, joiden tiedostokoko voi olla vaikka viiden megatavun paikkeilla, mutta joiden hyöty on olematon, koska kuvaa ei ole tarkennettu kunnolla tai ollenkaan. Pahimmillaan kolikkokuvistakin voi vain olettaa, että kuva-alan keskikohdan lähellä oleva laikku kuvaa kolikkoa, koska kuvan ottaja niin sanoo.
Keskustelun alustajan mainitsemissa maisemakuvissa kuvailemani ongelma ei tietenkään ole yhtä suuri.
Olen sikäli eri mieltä kuin JAK, että teksti Carl Zeiss (tai Canon) takaa sentään jonkinlaisen optiikan laadun. Ihmeitä ei linsseilläkään voi vain tehdä, jos ne täytyy pakata 15 millin paksuiseen puhelimeen.
Luonnottoman tarkkaa
Parinteisellä kameralla otetut henkilökuvat vastaavat hyvin tarkkuudeltaan ja väreiltään sitä millaisena ihminen näkee paljain silmin toisen ihmisen parin metrin päästä. Nykyinen digitaalitekniikka ja loputtomat pikselit, ovat johtaneet siihen mikä on hyvin nähtävissä tämänkin julkaisun sivuilla. Kasvokuvat näytetään luonnottomalla tarkkuudella. Kuka on kiinnostunut jokaisen finnin yksityiskohdista, jokaisesta ihokarvasta tai hukosesta ja kasvojen värisävyverojen korostetusta esittämisestä. Tuskin sitä televisiostudiossakaan turhaan levitetään puuteria naamaan. Onko kyse digitekniikan perustavaa laatua olevasta heikkoudesta toistaa kasvoja luonnolliset vai siitä, että kuvaajat eivät osaa käyttää työkaluaan henkilökuvauksessa?
Loppujen lopuksi tarkkapiirto lisää epätasa-arvoa tässä maailmassa. Kelvottoman silhuetin lisäksi arvostelun kohteeksi tulevat finnit, syylät ja pidemmät ihokarvat.
Kun tälle tielle on lähdetty, työ, vaiva ja kosmetiikka alkaa valtaamaan alaa.
Televisiostudioissa puuteroidaan esiintyjät siksi, että voimakkaat valot tekevät ihosta kamerassa muutoin sianporsaanpunaisen näköisen. Studiota varten miehetkin meikataan...
Valitettavasti digipokkarien kuvanlaatu kärsii täysin järjettömästä megapikselikilpailusta. Se mitä kennojen kehittyessä on voitettu on menetetty kun sille pienelle lastunpalalle on tungettu aina vain lisää megapikkelsejä. Järkkärissäni on 6 megapikselin kenno, joka on jo vuosia vanhaa tekniikkaa; voin lyödä siihen kiinni pian lähes 40 vuotta vanhan objektiivin ja kuvanlaatu voittaa kevyesti kaikki uusimmat digipokkarit.
"Se mitä kennojen kehittyessä on voitettu on menetetty kun sille pienelle lastunpalalle on tungettu aina vain lisää megapikkelsejä".
Toivottavasti tuo oli vain huumorin heittoa.
Jotkut lukijat ottavat kuitenkin nämä tekstit tosissaan, ja siksi ei minun mielestäni pitäisi tykittää tuollaisia huuhaa-tekstejä edes hurttina huumorina.
Kehitys jakautuu. Paljon pelätty kahtiajakautuminen toteutuu: taulutelevisioita voi ostaa teräväpiirtoisena 1920 x 1080 pixelillä, verkkokamerat ovat tasoa 1,3 MPix ja matkapuhelimissa ollaan 640 x 480 -tasolla VHS PAL:n ollessa 720 x 756.
http://fi.wikipedia.org/wiki/HDTV
Ihanteena olisi tietenkin katsella paidantaskukameralla otettuja kamerakännykkäkuvia laadukkaasti 32'' - 48'' -televisiolla.
Karvalakkiratkaisuksi tuli mieleen kamerakännykän sijaan vyöllä pidettävä Canon Powershot G9, joka ottaa niin hyviä kuvia, että niitä kelpaa huonontaa matkapuhelinkäyttöön kotitietokoneella.
http://www.canon.fi/For_Home/Product_Finder/Cameras/Digital_Camera/Power...
Pikselien elinkaari tarvitsee energiaa.
Varavoimaksi on suositeltava paristoja sekä aurinkovoimaa.
Kannattaa ottaa juhannuskokostakin useampi kuva varmuuden vuoksi.Sillä kuvienkin katselu lämmittää kohonneiden energiakulujen myötä.
Jospa tulevaisuudessa keskitytään sen verran kuvan laatuun, että kameran voi ladata ydinsähköllä tankatusta katumaastohenkilöautosta?
Erottelutarkkuus, jossa nähdään jokainen ihonkarva, kaksihaarainen hius tai nenänkarva lienee jokaisen "avoimeen ja rehelliseen" sekä "läpinäkyvään" (alastomaan) kuvajournalismiin lienee tavoitteena.
Kun Uudessa Suomessa on käsitelty menneisyyden kuvia, saanen ehdottaa kuvajournalistiseksi episodiksi 1910-luvun VÄRIVALOKUVAAJA Sergei Mihailovitš Prokudin-Gorski:a, jonka työt arkistoi Yhdysvaltain kongressin kirjasto.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sergei_Mihailovit%C5%A1_Prokudin-Gorski
... helposti unohdetaan, usein ainakin, se lasiklöntti nimeltänsä objektiivi. Ilman mainittua ei sisälle ladattujen megalopikseleiden elvistelyllä ole mitään merkitystä.
Tietyissä olosuhteissa valokuvata voi tietenkin vaikka tasoskannerilla
(otin itsestäni tänään kokeeksi omakuvan sellaisella).
Joku voisi väittää ettei aina ole tärkeintä yksittäisinä argumentteina tarkkuus, värit tai edes muodot.
Mutta missä kuva on kun kaikki nuo poistetaan samalla kertaa?
Mutta jättämällä vaikka yksi osatekijä lueteltuista pois voi haluamaansa tunnelmaa _osaava_ luoda.
On totta, ettei samassa ketjussa voi helposti keskustella kuvauksen tekniikasta ja sen estetiikasta.
Mutta ne ovat toisiensa jalkapareja.
Kyllä sitä suttua saa aikaiseksi vuoristossa filmikameralla tai laadukkaalla digijärkkärilläkin.
Tätä tapahtuu erityisesti kirkkaalla säällä auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Valaistuserot ovat tällöin jyrkät (kirkas auringonpaiste/varjot/lumi/kallio) ja tämä helposti sotkee kameran valonmittauksen.
Ilmassa on myös maanpinnan tasoa enemmän UV-säteilyä. Säteily aiheuttaa kuviin ylimääräistä sumuisuutta.
Tasoa voi koittaa parantaa filtteröimällä (polarisaatio- ja UV-filtterit) sekä vaihtamalla tarvittaessa kameran valonmittaustavan.
Edellämainitut eivät pokkareilla ja kännykkäkameroilla ole mahdollisia. Niilläkin on silti todistettavasti otettu onnistuneita vuoristokuvia. Kannattaa kokeilla eri valaistusolosuhteissa ja eri suuntiin suhteessa auringonvaloon.
Megapikselien lisääntymisestä on seurannut myös yksi digikuvauksen sivuilmiöistä - alati suurenevat tiedostokoot sekä sitä kehitystä tukeva suurempien ja suurempien muistikorttien valmistus.
Tässä voisikin haastaa kuvausteemasta kiinnostuneet US:n lukijat ottamaan osaa pieneen kuluttajatutkimukseen, jossa kartoitetaan juuri muistikortteihin liittyviä osto- ja käyttötapatottumuksia.
Aikaa vastaamiseen kuluu vain noin 5 minuuttia ja lopuksi voi osallistua halutessaan tuotearvontaan. Henkilötietoja ei käytetä kaupallisiin tarkoituksiin, vaan ne tuhotaan heinäkuun alussa tulosanalysoinnin jälkeen.
Kysely löytyy osoitteesta: http://survey.powerhouse.ee/kysely
Lisätietoja: Timo Raussi / Viestintätoimisto Powerhouse, puh. (09) 8561 9589
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 15 kommenttia