Asiakkaan puolesta vankilaan
Matkapuhelinten muovi- ja metalliosia valmistavan Perloksen tiedottaminen sen loppuvuoden 2002 taloudellisesta tilanteesta on tarkasteltavana oikeudenkäynnissä Helsingissä. Yhtiön silloinen hallitus ja toimitusjohtaja kertovat julkaisseensa tietoa heti, kun sitä oli käytettävissä. Syyttäjä on kuitenkin eri mieltä.
Tapahtumien aikainen talousjohtaja Tage Johansson todisti oikeudessa, kuinka suurta asiakasta kumarrettiin. Perloksen liiketoiminta oli kokonaan yhden asiakkaan varassa, joka toi sille 85 prosenttia liikevaihdosta. Asiakas oli jo aikaisemmin rankaissut Perlosta, jos se liian nopeasti ja yksityiskohtaisesti kertoi taloudellisesta tilanteestaan. Nopeiden logistiikkaketjujen aikana kun alihankkijan antamista tiedoista saattaa pystyä päättelemään jotakin myös asiakkaan tuotantomääristä.
Käytännössä Perloksen ainoa asiakas oli Nokia.
Talousjohtaja kertoi luoneensa sumuverhoa loppuvuoden 2002 numeroihin, jotta Nokia ei rankaisisi Perlosta siirtämällä tilauksiaan muualle.
Kohtuullisen suurikin yritys on vastaavassa tilanteessa melkoisessa välikädessä. Liiketoiminta on helppoa niin kauan kuin mammuttikokoinen asiakas jatkaa tilauksiaan. Jos tämän ostot loppuvat, loppuu yritystoimintakin. Asiakkaan pienintäkin vihjettä on käytännössä hyvä noudattaa ja houkutus voi olla kova mennä miellyttämisen halussa jopa liian pitkälle. Suomessa pörssiyhtiön tiedottamisrikoksesta voi saada enimmillään kahden vuoden vankeustuomion.
Ilmeisesti Perloksella oli ollut niin kiire kasvaa ja täyttää asiakkaan tilaukset, että ei jäänyt aikaa miettiä, mitä riskejä sen hetkiseen toimintamalliin sisältyi. Sittemmin tammikuussa 2003 julkaistussa tulosvaroituksessa muistettiin kuitenkin sanoa, että asiakaspohjaa on laajennettu.
Paljastuipa oikeudenkäynnin tuloksena kupruja tai ei, palauttaa prosessi perusasian arvoonsa. Pörssiyhtiön on aina oltava sen luottamuksen arvoinen, jonka sijoittajat ovat sille rahan muodossa luovuttaneet. Muuten järjestelmä ei oikein toimi.
Teknologiateollisuus ry arvioi, että suomalaisilla alan yrityksillä olisi tämän vuoden alussa ollut ensimmäistä kertaa ulkomailla enemmän työntekijöitä kuin Suomessa. Suuret toimijat vetävät jatkossakin alihankkijoitaan mukanaan Kiinaan, Intiaan, Brasiliaan ja muihin maihin. Ei mene kauaa, kun myös Romaniasta tulee suosittu kohde uusille tuotantolinjoille.
Tarinoita liikkuu toisenlaisen kulttuurin ja lainsäädännön maista, kuinka paikalliset tehtaat pitävät tuplakirjanpitoa. Toista näytetään länsimaisten yritysten lähettämille alihankintatoimintaa tutkiville tarkastajille ja toisen mukaan eletään totuttuun tapaan paikallista elämää. Poissa silmistä ei saa kuitenkaan tarkoittaa poissa mielestä eikä pois avoimesta tiedottamisesta.

Kommentoi 5 kommenttia