”Kirkonkylän kioski” vaihtui nettiyhteisöön
Minulla on vajassa useitakin Fiskarsin tuotteita. Talvipakkasessa en viitsi lähteä niitä tarkastamaan, mutta eiköhän vajasta löydy ainakin lapio, kuokka ja parit puutarhaleikkurit. Pihaa kuokkiessa ei vaan ole koskaan tullut mieleen, että 400 vuotta vanha, hyvin perinteisiä tuotteita valmistava Fiskars voisi parantaa markkina-asemiaan trendikkään sosiaalisen median avulla.
Yhdysvaltalainen sosiaalisen median asiantuntija Paul Gillin kertoo tuoreessa kirjassaan esimerkin, kuinka Fiskars löi läpi Pohjois-Amerikan askartelumarkkinoilla. Kun leikekirjojen suosio digikameroiden ja kotitulostimien yleistyessä kasvoi, Fiskarsin markkinointi perusti nettiin Fiskateers-yhteisön. Ideana oli saattaa harrastajat yhteen jakamaan askarteluvinkkejä ja neuvomaan toisiaan, mistä niitä oikeanmerkkisiä askartelutyökaluja voi ostaa. Aktiivinen yhteisö kasvoi, levitti sanaa Fiskarsin askartelutuotteista, lopulta tuplaten Pohjois-Amerikan myynnin.
Sosiaalista mediaa, verkostoja ja virtuaaliyhteisöjä hehkutetaan nyt kuin ne olisivat joku uusi keksintö. Kyseessähän on suunnilleen sama ilmiö, kun nuoriso kerääntyy kioskin kulmalle tapaamaan toisiaan tai kun vanhempi väki kokoontuu torille kahvittelemaan ja päivittelemään nykymaailman menoa.
Tämän Nokia tajusi Intiassa. Siellä ei virtuaaliyhteisöt paljon paina, kun suurella osalla ihmisistä ei ole laitteita, millä mennä nettiin. High-tech-yritys Nokia jalkautuikin maaseudun pölyisille toreille. Se rakensi näyttelykäyttöön sinivalkoisen kuorma-auton, joka ajettiin joka päivä uuden kylätorin kulmaan. Aamupäivä kierrettiin ympäri raittia kertomassa, että tekniikan ihmeitä olisi kohta nähtävillä. Kuorma-auton luo uskaltautuneet miehet saivat itsestään kamerakännykällä otetun kuvan ja pääsivät näpelöimään uusia puhelinmalleja. Vaikka Intiassa riittää kyliä kierrettäväksi vielä muutamaksi vuodeksi, on Nokian markkinaosuus jo yli 60 prosenttia.
Nyt kun suomalaiset ovat löytäneet Facebookin, vaihtavat vilkkaasti mielipiteitä verkkolehdissä ja kirjoittavat entistä enemmän blogeja, voimme ilmeisesti tyytyväisenä todeta, että homma on hallussa. Fiskars, Nokia ja me muutkin osaamme jo nämä viimeisimmät verkostot ja mediat. Aina kuitenkin tulee uutta.
Esimerkiksi Barack Obaman runsaasti käyttämä mikroblogipalvelu Twitter nousi jo viime vuonna USA:ssa niin nopeasti niin suosituksi tavaksi seurata kavereita, että siitä näyttää tulevan seuraava suuri netti-ilmiö. Meitä tekstiviesteihin tottuneita Twitterin 140 merkin mittaisten viestien suosio voi vähän ihmetyttää, mutta homman jujuna onkin sosiaalisuus. Voi kätevästi seurata yhdestä paikasta, mitä kaverit tai vaikka Obama puuhaavat. Tuskin menee kauaa, kun muutkin poliitikot ja yritykset Fiskarsin ja Nokian lisäksi keksivät sille käyttöä.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Miten Fiskarsilla viime vuosi menikään? Ei tainneet uudet temput auttaa.
Mutta kirkonkylän yhteisön määritti fyysinen sijainti, ja jos sattui olemaan ainoa oman alansa harrastaja, oli olo aika yksinäistä. Nyt itse kukin voi löytää samasta aiheesta kiinnostuneita keskustelukumppaneita ihan minkä tahansa aiheen ympäriltä, oli sitten kyse aikuisten nukkekotiharrastuksesta tai muukalaispelosta.
Tässäkin yhteydessä verkko tarjoaa niin hyvää kuin pahaa, itse optimistina uskon enemmän hyvään. Ihmiskunnan kokonaisosaamisen määrä kasvaa kun amatöörit pääsevät yhdessä kehittämään täysin tyhjänpäiväisiä ja tarpeettomia asioita ilman keskusjohdon ohjausta.
kiravuo
Uusi Suomi on yksi osa tätä trustivaapata yhteisönkehitystä. Yhteisökehitys panee sananvapautta tasavallassa tasan niin kuin yleinen, yhtäläinen, salainen ja suhteellinen äänioikeuskin. On korttien uudelleenjaon aika.
Koskahan valtiovarainministeriö, Euroopan keskuspankki, Ilmarinen, Varma, SAK, STTK, Akava, Elinkeinoelämän keskusliitto, MTK, Elinkeinoelämän valtuuskunta, Sitra ja Tekes perustavat omia kansalaisliikkeitä korporativismin tueksi. Homma kannattaisi alkaa jo alle 18-vuotiaiden keskuudessa perustamalla omia Jugend-osastoja.
Jokseenkin tasan 10 vuotta sitten aloin opettaa ammattikorkeakoulussa internetmarkkinointia.
Puoli päivää käytettiin aina siihen, mitä virtuaaliyhteisöt ovat, miten sellaiset synnytetään, millaisin ideoin ja millaisin laki- ja markkinointisääntörajoituksin niitä voi hyödyntää.
Edelläkävijöitä Suomessa oli mm. www.libresse.fi.
Jopa kuulostaa hra Hakkaraisen vertaus kovin kulahtaneelta.
Sosiaalisen median maisemat ja ympäristöt ovat totisesti kaukana joillekin ehkä nostalgisista kirkonkylän kioskinurkista.
Tuskin ikinä olisimme, me keski-ikäiset, osanneet kuvitellankaan mitä kaikkia mahdollisuuksia - hyvässä ja pahassa - virtuaaliympäristöt meille tarjoavat. Silloisten käsitysten mukaan ei olisi tullut kuuloonkaan esimerkiksi oppimisprosessien ohjailu ja tiedon rakentelu yhteisiä merkityksiä luomalla. Käsitys kansansivistyksestä oli aikansa näköistä, ylhäältä johdettua. Tämä nykyinen sosiaalisen median mahdollistama uusradikaali toverikasvatus on haasteellinen ja kiinnostava projekti.
Eikä muuten tarvitse mennä Intiaan. Kyllä meiltäkin löytyy katveita, joissa eletään tyyten ilman "omia kioskeja". Eikä homma muutenkaan näillä markkinoilla taida ihan vähään aikaan tulla valmiiksi. Onneksi.
Jos nyt ajatellaan sivistystä ja kulttuuria niin oikeastaan ihmettelen, miten paljon monet kansansivistyneet punikit saivat aikaan vaikeissa olosuhteissa 1910-1930 -luvulla aikaan ilman sponsoreita ja puoluetukea.
Mikäli ajatellaan anonyymiä verkostoitumista niin varmaankin "Tammisaaren yliopisto" ja SKP:n tiedotusverkosto ovat mainio esimerkki epävaltiollisesta oppimisesta.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 7 kommenttia